lauantai 30. kesäkuuta 2012

Suomenlapinsorsakoira

Mulla on ollut alusta saakka Lupu-laatikossa tuollainen vaakkuva (vai mitä ne sanoo...) sorsa, mutta nyt vasta ehkä neljännellä kokeilukerralla herra ei saanut täyttä slaagia sorsan nähdessään. Kun heppu malttoi rauhassa tutustua sorsaan, niin siitähän tulikin paras lelu ikinä! Nyt kello on jo sen verran, että sorsa piti laittaa laatikkoon, ettei naapurit tykkää kyttyrää. ;)

Tästä postauksesta tuli mieleen, että voisin jossain vaiheessa kuvata Lupun kaikki tavarat, ruuat ynnä muut tänne. Ja samaten herran tekemät tuhot.. ;) Noh, niitä ei onneksi paljon ole.

Mutta tässä olisi suomenlapinsorsakoira!


perjantai 29. kesäkuuta 2012

Hassu poika

Käytiin huonekaluostoksilla, joten Lupu ei näin paluumatkalla mahdu normipaikallensa takapenkille. Etupenkin jalkatilasta löytyi näköjään oikein mieluisa paikka pojalle, ei me paljon hajoiltu Lupun naamalle :D


Kotona taas

Nyt rupeaa olemaan Lupun kanssa kolme viikkoa täynnä, ja voi että kuinka on ollut jännää tämä pentuaika! Minulla ei tosiaan ole ollut aikaisemmin koiraa, eikä lapsuudessani ollut oikein kenelläkään tutullakaan (tai ainakaan sellaisella, jolla kylässäkin olisi tullut käytyä) koiraa, joten tämä on muutenkin minulle ihan uutta.

Kovasti tulee tätä koiran kanssa toimimista verrattua kissan kanssa olemiseen, ja kylläpä onkin eroa! Aluksi olin ihan ihmeissäni, miten tietty käyttäytyminen voi olla niin erilaista. Tietysti tiesin, että koira on iloinen kun häntä heiluu ja korvat on luimussa, mutta kummasti sitä alkuun aina muisteli sitä, mihin on tottunut: kissahan on vastaavalla tavalla toimiessaan ihan hemmetin kiukkuinen.

Oltiin tuossa viikko reissun päällä, ensin minun äitilläni Nummijärvellä ja sen jälkeen miehen vanhemmilla Nurmeksessa. Autolla kertyi kilometrejä viikon aikana muistaakseni noin 1600, joten saan olla todella iloinen, ettei autoilu ole Lupulle ongelma! Loppureissusta jäbää tosin alkoi ketuttamaan auton takapenkillä yksin norkoilu, mutta onneksi ei mitään sen suurempaa.

Tänä aamuna Lupu oppi todella hyödyllisen taidon: nyt se osaa tulla rappuset jo alaskin itse. Sitä onkin odotettu, Lupu kun tuossa aikanaan keksi, että juostaan ensin yläkertaan vauhdilla ja sitten uikutetaan rappusten yläpäässä että hae alas! Välillä tuli tuosta toiminnasta ihan äksyilevä teini mieleen :D

Ai niin, minulla oli tässä blogissa vahingossa asetuksena, että vain Googleen tms rekisteröityneet käyttäjät pystyvät kommentoimaan näitä tekstejä. Nyt muutin asetusta niin, että ilman käyttäjätunnustakin pystyy kommentoimaan.

perjantai 22. kesäkuuta 2012

Kaveripäivä

Mieli tekisi mennä veteen kunnolla, mutta uskallus ei vielä anna myöten.

Tessun kanssa taisteltiin kepin herruudesta



Lupu tutustui tänään kultaiseennoutajaan nimeltä Jeppe.

Berninpaimenkoira Rochy
Rochy oli paras leikkikaveri

torstai 21. kesäkuuta 2012

Kyllä maalla on mukavaa

Taukopaikalta matkalla Nummijärvelle Juhannuksenviettoon

Kenelleköhän tämä tassu kuuluu?

Sehän on Tessun tassu!

Järvi on jännä juttu


Kukkulan kuningas


Kaverukset

Ensin ärsytetään Tessua...

...sitten saadaan Tessu ärähtämäään...

...ja sitten karkuun.

Lupu oppi antamaan tassua!




Kesän haistelua

tiistai 19. kesäkuuta 2012

Jännä päivä

Tänään oli Lupulla oikein jännä päivä. Heti aamusta olivat poikaporukassa käyneet pienellä kävelyllä, tutun metsän kautta olivat menneet ihan "oikealle" asfaltoidulle kävelytielle ekaa kertaa. Ja hyvin oli kuulemma mennyt!

Myös autoilemassa käytiin. Matkan varsinaisena tavoitteena (autoiluun totuttamisen lisäksi) oli kunnon autoiluvarusteiden löytäminen. Ihmeen vaikea oli niitäkin muka löytää! Entressen Faunattaresta lopulta löytyi mieluisat autovaljaat, päädyttiin Ezydogin camovaljaisiin. Tosiaan aikaisemmin tuli ostettua "tavallisetkin" valjaat, niitä kyllä jatkossakin tulee käytettyä ulkoillessa, nuo tänään ostetut jätetään ihan autoilukäyttöön. Ainakin näin aluksi... ;)

Muutakin tuli shoppailtua. Mukaan tarttui myös Hurtta Motivationin mini-herkkupussi, medium-kokoinen KONG Extreme, yrttipunkkipanta (taitaa mennä ensi kesänä vasta käyttöön, kun näköjään olikin ikärajoitus 3kk) sekä kakkapussinpidike. Tuon Faunattaren lisäksi käytiin myös Lemmikkiasemalla shoppailemassa (siellä muuten vuokrasopimus päättyy, ja kaikki on -20%!), sieltä mukaan tarttui köysipallolelu sekä varastoon luita ja possunnenuja.

Tuon autoilureissun (ja unien) jälkeen käytiin vielä uudestaan lenkillä, tällä kertaa koko porukalla. Matkaa tuli melkein kilometri, aikaa meni reilu puoli tuntia. Ja voi että tuo pieni osaa kulkea kauniisti! Onhan siinä tietysti vielä paaaaljon parantamisen varaa, mutta odotin jotain aivan muuta kuin mitä tänään todistettiin. Harmi, kun noin pienen kanssa ei vielä voi oikein kunnon hölkkälenkkejä tehdä, pari kertaa tehtiin lyhyet spurtit ja se vasta kivaa olikin!

Huomenna sitten pitäisi lähteä Juhannuksen viettoon Nummijärvelle. Siellä onkin sitten Lupulla monta koirakaveria, ainakin labradorinnoutaja, berninpaimenkoira sekä kultainennoutaja siellä näkyy, ehkä myös samojedimixaus käy visiitillä.

Eiköhän huomisestakin tule aika jännä päivä!

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Kompastumisia ja tassuharjoituksia

Huomenta! Tänään oli kyllä oikeinkin tutun oloinen maanantaiaamu, kun piti nousta aikaisin vaikka ei millään olisi tahtonut... Syynä tosin oli Lupu eikä työ. Lari nousi jo kuudelta lähteäkseen vielä Tampereelle töihin, ja Lupuhan siinä samalla tietty innostui. Eipä pieni siitä enää rauhoittunut, joten tuumasin että mennään sitten alakertaan sohvalle nukkumaan. Siinä onneksi sainkin nukkua rauhassa vielä pari tuntia, kun alhaalla on pienellä niin paljon enemmän tekemistä.

Eilisen sana oli liukastumiset. Ensin nauratti, kun Lupu terassille kakittuaan liukastui omaan kakkaansa toimituksen tehtyään (harmi kun en itse nähnyt, mutta ajatuskin naurattaa, mitäs kakki terassille eikä nurtsin puolelle :D), mutta seuraava liukastuminen melkein itketti. Lupuhan ei vielä osaa näitä meidän sisäportaita mennä alaspäin, kierreportaat kun ovat. Onneksi putoaminen ei ollut paha, Lupu loukkasi itsensä alimmalta rappuselta alas tultuaan, siinäkin se jotenkin liukastui. Ja voi sitä ulinaa... :( Onneksi vuoronperään mamman ja papan sylissä selällään makoilu ja mammalta siinä hutikassa syömättä jääneen leivänlopun syönti auttoi, eikä noin kymmenen minuutin sylittelyn jälkeen enää Lupu tassuaan ontunut. Mutta voi että kun säikähdin!

Enkä nyt yhtään tykkää, että "pipi" on yksi tämän blogin käytetyimmistä tunnisteista tällä hetkellä :|

Perusasioita ollaan tässä Lupun kanssa jo hyvin harjoiteltu. Oltaisiinkohan lauantaista asti tehty niin, että mitään ruokaa ei saa (paitsi poikkeustapaukset tietty, esimerkiksi autossa rauhoittelu), jos ei vähintään istu tai toimi muuten kiitettävästi. Istuminen meneekin jo oikein mallikkaasti, ja nyt samalla ollaan harjoiteltu tassun antamista. Se ei vielä oikein suju. Minähän tykkäisin, että Lupulle opetettaisiin kaikki mahdolliset temput (ostin tuossa jokin aika sitten Kyra Sundancen 101 koiratemppua -kirjan inspiraatioksi), ja ihan hyvällä mallilla tuo oppiminen taitaa olla.

Meidän pieni Ford-kuski

lauantai 16. kesäkuuta 2012

Vessaportsari

Portsari simahti vessan ovelle. Onneksi asunnosta löytyy toinen vessa :D

Ensimmäinen viikko täynnä! :)

Nyt on sitten viikko siitä, kun Lupun haimme Keravalta kotiin. Kyllä meneekin aika nopeasti! Kohta tuo pikkuinen on jo iso hauva, apua... Luojan kiitos minulla ei ole pakottavaa tarvetta mennä ennen syksyä töihin/kouluun (koulu on kyllä todennäköisempi, pitäisikin hakupapereita täytellä...), niin pääsen nauttimaan joka hetkestä tuon karvapallon kanssa.

Kahdeksanviikkoisen pennun matokuurikin loppui eilen. Oli kyllä ihanan helppo homma! Tokana kuuripäivänä oli pieniä vaikeuksia saada lääke uppoamaan (ihan oma moka, mitäs epähuomiossa annoin sen syödä lääkkeettömät ruuanpalat ensin), mutta hyvin meni sekin lopulta.

Nyt meillä on appivanhemmat sekä yksi heidän lapsenlapsista kylässä. Illalla tulee vielä toinen lapsenlapsi sekä miehen sisko yökylään. Vähän on ollut Lupulla ja tällä ekalla lapsella (6v) jännät paikat, kumpikaan ei oikein malttaisi rauhoittua. Nyt olen Lupun kanssa yksin kotona hetken, kun muut menivät kauppaan, ja aika lailla hetihän tuo kaveri nukahti. Harmi, kun tämä tietokone on nyt asennettuna alakerran aulaan (oikea paikka on yläkerran työhuoneessa, nyt on vähän nettiongelmia joten tämä oli pakko asentaa tänne alas), muutenhan voisin olla Lupun uniseurana rauhallisessa yläkerrassa, kunnes herra on oikeasti saanut nukuttua tarpeeksi. Tämä tietokoneella oleminen on paras tapa saada herra rauhoittumaan, mikä myöskin johtuu ihan minusta itsestäni. Tässä olen niin keskittynyt muihin asioihin, että Lupun touhut eivät saa huomiota.

Selvisi muuten tuo kuvien uploadaamiseen liittyvä ongelmakin, vika on taloyhtiössä. Korjaantuisipa nyt pian, tahtoo lisätä kuvia! :D

torstai 14. kesäkuuta 2012

Tuhma etana

Eilen meillä oli aika pahoinvoiva vauva loppuillasta. Ajattelin ensin, että se on sivuoire matokuurista, kunnes tajusin mitä aikaisemmin olikaan tapahtunut. Lupu tuolla ulkona laittaa kovasti nurtsia uusiksi (tai no nurtsia ja nurtsia, ihan sammaleella se on), ja katsoin ensin että siinä se taas sammalta nuoleskelee. Aloin kuitenkin ihmettelemään, että mitenkäs se sama kohta jaksaa niin kauan kiinnostaa. No siellähän olikin sitten mätä liiskattu etana, jonka Lupu oli onnistunut kotilostaan saamaan pihalle. :( Tässä pihassa on näkynyt tosi isoja kotiloita... Tosiaan, kun huomasin millä se herkutteli, viskasin mätäetanan jäänteet tietty saman tien pois. Mutta hyvin oli poika jo ehtinyt sen melkein kokonaan syödä, ja vähän myöhemmin oksenneltiinkin sitten kolmeen eri otteeseen. Oli kyllä surkea näky hetken aikaa meidän pienokainen :( Onneksi meni paha olo kuitenkin lopulta ohi, kun massu oli tyhjä.

Eilen testattiin ekaa kertaa valjaita, ja voi että kun niissä olikin kiva kulkea! Ei kutittanut ollenkaan, ja muutenkin oli pihapiirissä narun päässä ulkoilu helpomman oloista. Hyvin sijoitettu summa siis! Tänään käytiin myös aamusta kävelyllä tässä rivariyhtiön pihapiirissä, ja kohta mennään kävelylle pappaa vastaan, kun tämä tulee kurssilta kotiin.

Sunnuntaiselta Vitträskin reissulta. Kesä tuoksui ilmeisesti hyvälle :D
Piti laittaa enemmänkin kuvia, mutta mikähän kumma on kun nyt taaskaan ei suostu Blogger näitä lataamaan, eilen ei päästänyt yhtään kuvaa läpi... Kellään samanlaisia ongelmia? Vai johtuukohan tämä taloyhtiön netistä jotenkin...

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Keskiviikkokuulumisia

Ihanaa, nyt on viimeinkin tietokone seinässä! Jos ei matkustamisia lasketa, niin enpä ole näin kauaa tainnut ensimmäisen tietokoneeni hankinnan (eli 13 vuoteen) jälkeen olla erossa koneesta. Onneksi sentään on älypuhelin...

Mutta niin, Lupuhan tässä se asia on. Tänään kävimme aamupäivällä vähän ostoksilla, ensin apteekista matokuuritabletit ja sitten Musti&Mirristä valjaat. Sovituksen jälkeen päädyin ostamaan Topcanisin heijastinvaljaat. Autoilua varten oli vielä tarkoitus ostaa jonkinlainen turvavyökiinnike, mutta ne olivat juuri loppu (tai no, yhtä mallia oli kyllä, mutta sitä ei myyjä suositellut). Täytyy ensi viikolla katsoa uudestaan tuota asiaa.

Nyt pikkuinen vetelee sikeitä. Unien jälkeen olisi tarkoitus saada matokuuripilleri annettua, onneksi se taitaa olla ihan helppo juttu, etenkin kun on saman asian kohdalla kissoista kokemusta... ;)


tiistai 12. kesäkuuta 2012

Neljäs päivä kotona

Kuva istumaharjoituksista. Ei tietenkään nyt ole hienoa istumakuvaa, aika vaikea tässä vaiheessa vielä yhden ihmisen voimin sellaista saada. :D

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Kuvia

Pahoittelen huonoa kuvanlaatua (tälläkin kertaa), ei ole vielä tietokone seinässä joten pitää tyytyä kännykkäkuviin.
Tuo jalkakuva... Oli jokseenkin huvittavaa kun isäntä puuhasi jotain polvillaan, niin Lupu siitä keksikin oivan nukkumapaikan :D



sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Huomenta!

Nyt on ensimmäinen yö Lupulla uudessa kodissa takana, ja ei voi muuta sanoa kuin että onpa kiltti koira! Parit pissat ja kakan sain yön aikana siivota, mutta sehän on täysin omistajan moka jossei herää viemään pentua ulos asioille.
Kun olen näin aikaisin hereillä (taisin herätä joskus vähän ennen seitsemää), niin uskaltauduin mennä kokeilemaan läheiseen metsäpusikkoon Lupun kanssa kävelyä. Irrallaan siis. Hienosti poika seurasi kyllä, viimeistään kun karkuun lähdin. Kerran kyllä ehdin ajatella "Voi per....", kun Lupu ei lähtenytkään seuraamaan ollessamme erään talon tontin reunalla, mutta kyse olikin vain siitä ettei pieni huomannut poistumistani.
Vielä kuva meidän hurrrjasta vahdista! Yhtä hurja kuin varoituskylttikin... ;)


lauantai 9. kesäkuuta 2012

Kotona!

Tänään kävimme hakemassa Lupun. Nyt se on sitten totta, meillä on koira! Automatka oli onneksi kohtuullisen lyhyt eli kolmisen varttia. Se menikin oikein mallikkaasti, Lupu nukkui melkein koko matkan. Kotona sitten tutustuttiin kämppään ja vähän leikittiin jätskipehmolelulla. Nyt tulikin pikkuveikolle uni, tuolla se olohuoneen nurkassa koisii. On se vaan niin ihana!