tiistai 21. toukokuuta 2013

Rotutesti: nappiin meni!

Koiranomistajan peruskurssi -sivustolta löytyy Testaa tietosi -kyselyn lisäksi myös rotutesti, jossa voi testin muodossa kokeilla, mikä koirarotu itselle sopisi. Tein tuon rotutestin äsken, ja ilmeisesti nappiin meni rotuvalinnan kanssa. :D Vaikka onhan tämä testi tietty leikkimielinen ja vain suuntaa-antava.

Laitoin rotujen nimet linkeiksi, jotka vievät Koiranomistajan peruskurssi -sivuston rotuesittelyihin. Nimen perässä oleva numero kertoo, kuinka hyvin rotu sopisi minulle. Lisäsin myös vähän omia kommentteja.

Suomenlapinkoira (9/10)
  Olen tosi iloisesti yllättynyt, että oma rotu tuli juuri ensimmäiselle sijalle. Tosin samojedinkoiran ja villakoirien kohdalla on ihan yhtä monta pistettä, mutta eivät nämä rodut silti ainakaan aakkosjärjestyksessä tulleet, joten olisiko tämä kuitenkin testin mukaan ollut juuri se kaikista soveltuvin rotu?

Samojedinkoira (9/10)
  Kakkonenkin vielä meni nappiin (tai melkein: olen jonkin aikaa valmistellut postausta nimeltä 10 mieluisinta koirarotua, ja sammari on siinä "vasta" kolmantena). Hyvin todennäköistä olisi, jos nyt toista ja erirotuista koiraa harkitsisimme, että päätyisimme juuri samojedinkoiraan. Rekikoiraominaisuudet lisäävät tämän rodun kiinnostavuutta kohdallani.

Villakoirat (9/10)
  Tämä oli aika mielenkiintoinen. Tietyllä tapaa trimmatut isovillakoirat (tiedän tosi vähän noista asioista, mutta onkohan se leijonatrimmaus?) ovat mielestäni komean näköisiä, pienemmistä en niin välitä. Luonteensa puolesta tämä voisi sopia, mutta ulkonäkö ei omaksi koiraksi asti kiinnostaisi.

Schapendoes (8/10)
  Tällaisesta rodusta en olekaan kuullut aikaisemmin. Luonne kuulostaa ihan sopivalta, mutta ylipäätään en välitä tällaisista "viiksinaamoista".

Portugalinvesikoira (8/10)
  "Rotu sopii ihmiselle, jolta löytyy...---...halukkuutta turkin kunnossa pitämiseen". Eli ei minulle.

Buhund (8/10)
  Jos puoliso suunnittelisi tämän koiran hankkimista, en ollenkaan laittaisi vastaan, mutta pitkäkarvaisten ystävänä tähän tuskin itse päätyisin.

Staffordshirenbullterrieri (8/10)
  Terrierit ei ole minun juttuni.

Whippet (8/10)
  Vaikka ylipäätään pidän pitkäkarvaisista koirista ja pystykorvista, niin jostain syystä whippet kyllä miellyttää. Tosin en usko, että tällainen kaveri meille ikinä muuttaisi.

Kerrynterrieri  (8/10)
  Kuten sanoin aikaisemmin, terrierit ei ole minun juttuni. Eikä parta koirilla eikä trimmattavat rodut.

Welsh corgi pembroke (7/10)
  Ennen kuin suomenlapinkoiraan päädyttiin, haaveilin corgista, nimenomaan pembrokesta. Miehen mieltymys pystykorviin (ja kuten näkyy, se "sairaus" vie mennessään!) ja omat ajatukset kaksikerroksisista asunnoista ja lyhyistä jaloista saivat minut toisiin ajatuksiin.

***

Loppuun vielä linkkivinkki: YLE Areenassa on katsottavissa A-Studio: Stream, jossa on aiheena  "Sairaan ihana koira" eli rumasti sanottuna sairaaksi jalostetut koirat. Ohjelmaa pääset katsomaan tästä linkistä. Kiitokset linkkivinkistä Wiimalle emäntineen! :)

4 kommenttia:

  1. Mullekin tuli lapinkoira 9/10 osumalla. Welsh corgille tuli täydet, mutta en kyllä ymmärrä miten se muka sopii hyvin agilityyn ja palveluskoiralajeihin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, agility-corgit ovat jo sinänsä hauskoja, etten osaa pk-corgia edes ajatella... :D

      Poista
  2. Lapinkoiraa pukkasi "yllättäen" minullekin (8/10). Saamani lista oli hyvin tasainen, kaikkia rotuja suositeltiin 8/10 osumalla, paitsi ykköseksi nousi jostain syystä Whippet 9/10 ! :D
    Whippet on aika kaukana poropaimenesta, mutta pakko myöntää että pidän kyllä vinttikoiristakin, whippeteistä erityisesti, mutta itselleni en sellaista haaveile. (ja kas, nyt juuri luen Jenna samankaltaisen kommenttisi yllä :D hihii)

    Muuten listani näytti aika samalta kuin sinunkin paitsi että porokoiraa ehdotettiin staffin tilalle.

    Testi oli aika hyvä, tulokset osuvia - olen tehnyt samankaltaisen jollain muulla alustalla suurin piirtein samanoloisin vastauksin ja saamani ehdotukset olivat ihan täyttä puppua. Muistankin toivoneeni ettei kukaan tekisi pennunottopäätöstä sen perusteella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika mielenkiintoista, että niin erityyppinen koira tuli molemmille tähän listalle!

      Minä taas en niin muista vinttikoirista välitä, mutta whippetit on jotenkin kivoja. Ehkä se johtuu niiden koosta, kun eivät ole ihan niin laiheliinin näköisiä kun taas isommat vinttikoirat. :)

      Minäkin muistan joskus tehneeni toisen testin, jossa tuli vastaukseksi jotain ihan muuta. Toivotaan tosiaan, että näitä testejä ei kukaan liian vakavissaan ota!

      Poista

Kiva, kun päätit jättää viestin meille!
Mikäli blogikirjoitus on vanhempi kuin pari päivää, viestisi menee ensin tarkastettavaksi. Tällä tavoin varmasti huomaamme vanhempiinkin postauksiin tulevat kommentit. :)
t. Lupu ja Jenna