keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Ompeluksia Lupulle ja itselle

Viime syksynä ostin itselleni juoksutarkoitukseen heijastinliivin, jota en sitten loppuviimeksi tainnut ehtiä kertaakaan käyttämään ennen kuin eräs nimeltämainitsematon naskalihammas sen oli tuhonnut. Takakappale jäi onneksi ehjäksi, ja siitä ajattelinkin tehdä sitten Lupulle oman, kunnon heijastinliivin. Kaupan heijastinliivit kun tuntuvat olevan niin pieniä, että niitä voisi sanoa vaikka napapaidoiksi (ainakaan itse en ole ikinä nähnyt kuin noita lyhyitä malleja). 

Asia jäi tooosi pitkäksi aikaa suunnitteluasteelle, mutta viimein eilen käsityökaupassa asioidessani muistin ostaa tarviketta myös tähän työhön. Huomioliivin takakappaleen lisäksi tähän tarvitsin kaksi lukkoa (en millään muista miksi noita kutsutaan, mutta tuollaiset kaulapannoistakin löytyvät naksautettavat lukot) sekä noin 80 senttiä hihnaa (en muista tuon hihnankaan oikeaa nimeä...) kaulan ympärille. Mahan ympäri menevän lukon saikin kätevästi kiinnitettyä tuohon harmaaseen heijastinnauhaan. Mikään maailman kaunein luomus tuosta ei todellakaan tullut, mutta eipähän sen hieno pitänytkään olla, vaan ainoastaan turvallinen. 



Ja kun kerran aiheeseen päästiin, sain eilen valmiiksi myös mekon itseäni varten. Vaikka kuinka kiertelin kaupoissa etsimässä, en onnistunut löytämään mukavaa juhlamekkoa ystäväni häihin (tämän kesän muoti tuntuu siltä, että tarjolla on vain trikoomekkoja ja siitä seuraavaksi juhlavampi aste olisikin jo suurinpiirtein iltapuku), joten päätin kokeilla tehdä mekon itse. Luulin, että tuo olisi paljon vaikeampi homma, mutta se osoittautuikin yllättävän helpoksi. Taidan käyttää tuota samaa kaavaa hyvinkin pian uudelleen, ja tehdä vähän arkisemmankin mekon siitä.

Ja koska tämä kuitenkin edelleen on koirablogi, löytyy kuvista myös Lupu. ;)



maanantai 15. heinäkuuta 2013

Kuin kaksi marjaa


Ensimmäistä kertaa koirahoitolassa

Lauantaina meillä oli menoa Varkauden suunnalla, joten Lupulle piti keksiä jokin hoitopaikka. Jouduimme lähtemään todella aikaisin matkaan (en edes muista, koska viimeksi olen ollut neljältä aamulla hereillä), joten helpoiten hoidon järjestäminen kävi niin, että Lupukin olisi jossain Varkauden lähellä hoidossa. Jos Lupu olisi jäänyt hoitoon tänne etelään, se olisi oikeastaan vaatinut sen, että Lupu olisi viety jo perjantaina ja haettu vasta sunnuntaina, mutta nyt hoitopaikan ollessa pohjoisempana selvisimme pelkällä päivähoidolla.

Mukava hoitopaikka löytyikin sitten yllättävän läheltä, Pieksämäeltä. Siellä sijaitsee hoitola nimeltä Tuulan Karvakorvat, jota minulle ihan suositeltiinkin toisen lapinkoiraharrastajan toimesta. Ja en yhtään ihmettele, sillä itsekin voisin tätä helposti suositella muille!

Koska varasin hoitopaikan niin myöhään, jäljellä ei ollut kuin tarhamajoitus, mutta se ei haitannut yhtään, ennemminkin se tuntui paljon mukavammalta vaihtoehdolta. Lupulla oli niin mukavaa, että se ei tainnut oikein edes huomata poissaoloamme...

Hinta-laatusuhdekin oli aivan loistava, sillä hinta oli vain n. puolet-kolmasosan Etelä-Suomen hinnoista (tai ainakin niiden hoitoloiden osalta, mitä olin aiemmin sattunut tutkimaan) ja laatu oli ihan priimaa. Lupu pääsi ihan metsäjuoksulenkillekin, mikä tuntui todella kivalta.


Kuva ei ole hoitopäivältä, mutta yhtä iloisen näköinen kaveri kotiutui hoitolasta:

keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Taigakorun Halti

Ihan siitäkin syystä, ettei tuo ällötyspostaus jää tähän päällimmäiseksi, laitan heti perään toisen koruaiheisen vinkkipostauksen. Sain viime jouluna papalta lahjaksi tällaisen hopeisen lapinkoirariipuksen, joka löytyy Taigakorun valikoimista. Tämä onkin ollut kaulassani joulusta asti. :) Olen tosin myös sortunut siihen, että saunassakaan en ole ottanut tätä pois, ja sen huomaa tuosta keskiosasta oikein hyvin. Pitäisikin puhdistaa tämä lähiaikoina ihan kunnolla.

kuva: taigakoru.fi
Mitä lapinkoiratavaroita teiltä löytyy? Rotutavaroitahan ei voi koskaan olla liikaa. ;)

Ei-toivottu vieras

Tuossa pari postausta sitten olin jo ihan valmis pitämään käärmeitä upeina eläiminä. Nyt kyllä perun kaikki puheeni ja sanon, että inhoan niitä ihan yhtä paljon kuin ennenkin!

Eilen olimme papan kanssa lopettelemassa ruokailua takaterassilla, ja kannoin jo lautasia sisäänpäin. Sitten katseeni osui krassiköynnösristikon taakse - siellä oli iso käärme lekottelemassa auringossa. Ensin tuli mieleen, että eihän tuo voi olla oikea, ja hetken jo mietin että onko tämä joku naapurin muksujen kepponen. Mutta sitten näkyi lipova kieli, ja painuin harvinaisen nopeasti ovesta sisälle laittaen sen lukkoon perässäni. Reilukerho kokoontui siis jälleen meillä, kun lukitsin papan käärmeen kanssa terassille...


Pappa huomasi saman tien, että ei tuo kyllä kyy ole, ja hän mietti että on tuo vähän liian ruma lemmikkikäärmeeksikin. Google nopeasti kertoikin, että kyseessä on rantakäärme.

Itse olin sitä mieltä, että tuolle sietäisi näyttää lumilapiota, mutta pappa halusi hoitaa homman toisin. Siispä geokätköilyä varten hommatut pistosuojahanskat (tosin epäilen, että eivät ne käärmeen puruvoimalta pysty suojaamaan, huumeneuloilta ynnä muilta kaupunkikätköilyn riesoilta ehkä ennemminkin) ja opiskeluajoilta meille jäänyt kiljukanisteri saivat pitkästä aikaa kunnon käyttöä.

Käärme luikerteli pian terassin alle piiloon, ja minä päätin livetä Lupun kanssa kävelylle. Pappa jäi terassille kyttäämään, koska käärme tulisi terassin alta pois, jotta saisi sen otettua kiinni. Kun käärme kurkkasi piilostaan niin, että sitä oli noin 10 senttiä näkyvillä, pappa syöksyi sen kimppuun ja saikin juuri ja juuri sen päästä kiinni, ennen kuin se ehti livahtaa takaisin. Sitten äkkiä käärme ämpäriin ja kansi kiinni!



Kun palasimme Lupun kanssa lenkiltä, kävimme pikku ajelulla: kävimme viemässä käärmeen 5-6 kilometrin päähän metsään. Ehkä vähän liioiteltua, etenkin kun samainen metsä alkaa n. 30 metrin päässä terassiltamme ja siellä nyt todistetusti on käärmeitä, mutta ainakin itseä rauhoitti tuo tieto että ainakaan sama käärme ei ihan heti tule meitä moikkaamaan. 

Mutta jos minua pelotti, niin kyllä pelotti käärmettäkin: en tiedä päästikö se hätäpissat vai mitkä, mutta terassinnurkka, missä se piilotteli, sekä tuo ämpäri, haisivat ihan järkyttävälle tämän käärme-episodin jälkeen! 

Lupu ei missään vaiheessa käärmettä nähnyt, sillä se oli olohuoneessa kaluamassa luuta ruokailumme ajan. Lenkiltä palattuamme se kyllä painui saman tien haistelemaan tuota nurkkaa, missä käärme oli piilotellut. Jos se meidänkin nenään haisi niin voimakkaalta, niin tarkkanenäistä koiraa vasta mahtoikin ihmetyttää! 

maanantai 1. heinäkuuta 2013

Ihanat lapinkoirakorut

Naisellahan ei voi ikinä olla liikaa koruja - eikä koiraharrastajalla omaan rotuun liittyviä juttuja. Ystävän vinkistä löysin muutama viikko sitten käsityöyrittäjän, joka tekee tilauksesta todella upeita virkattuja, nahkaisia sekä höyhenkoruja. Tilasinkin sitten häneltä nahasta valmistetun lapinkoirakorusetin, jonka koiria sitten muokattiin vähän kirjavammiksi kuin alkuperäistä mallia. Viime viikon lopulla nämä korut saapuivat minulle, ja ne olivatkin vielä hienommat mitä odotin!


Jos oma rotu ei satu olemaan se lapinkoira, löytyy Kinnalta myös muita koirarotuja (ja tietysti myös ihan muitakin juttuja kuin koiria), ja tokihan tilaamalla saa mitä haluaa.

Kuvat Kinnan luvalla Facebook -sivulta facebook.com/kinnakirves