torstai 31. lokakuuta 2013

Vaarallinen portti

Kun sattuu, niin sattuu sitten monta asiaa kerralla. Mietin pitkään, että kirjoitanko tuosta alkuosasta ollenkaan näin julkisesti, mutta antaa mennä.

Eilen menin tavalliseen tapaan yksinäni juoksulenkille. Juoksen kevyen liikenteen väylän oikeaa reunaa, kun vastaan tulee pyöräilijä myös omaa oikeaa puoltaan kulkien. Kun se on noin 15 metrin päässä minusta, se vaihtaa kanssani samalle puolelle, ihan reunaan kiinni. Arvon siinä hetken, että tuleeko se oikeasti päälle, no tuleehan se, ja hyppään ojaan. Kun käännyn katsomaan taakseni, se on taas vaihtanut takaisin toiselle puolelle.

En erityisemmin pelästynyt tuota tilannetta, lähinnä vain otti päähän (ja ottaa vieläkin) että en itse tehnyt mitään. Tosin ehkä parempi niin, kun ei sitä ihmisistä ikinä tiedä... Ja jos sen oli pakko joku säikäyttää, niin onneksi se olin minä eikä joku lapsi tai mummeli. Vähän epäilen, että kellekään miespuoliselle (paitsi lapselle) se ei olisi tuota uskaltanut tehdä.

Tuosta tilanteesta tuohtuneena jatkoin sitten kotiinpäin. Kotipihaan saapuessa huomasin, että pappa ja Lupukin ovat vasta tulleet lenkiltä, ja huusin niitä odottamaan. He olivat jo ehtinyt etuterassin sisäpuolelle, ja minä aloin sitten selostamaan tuota tilannetta niin, että itse olin vielä portin ulkopuolella. Lupu innostui minut nähdessään, ja nousi porttia vasten tervehtimään minua. Sitten sen tassu lipesi ja jäi kiipeliin portin pystypuiden väliin. Tassu oli niin jumissa, että se ei olisi sitä itse siitä saanut irti, itsekin sain aika lujaa vetää että tassu irtosi. Ja voi siitä kiljunnan määrää... Onneksi tassulle ei käynyt mitään, koira vain pelästyi kunnolla.



Ei kyllä tullut ollenkaaan mieleen, että tuo portti voi olla noin vaarallinen. Nyt pitääkin sitten nikkaroida tuohon ylös yksi poikkipuu. Muita tuollaisia vaaranpaikkoja aidassa ei onneksi olekaan, sillä portteja lukuunottamatta aidassa on poikkipuut päällimmäisenä, ja takaterassin portissa taas nuo raot ovat ihan olemattomat. 

tiistai 29. lokakuuta 2013

Melkein metsästyskoira

Huom! Kaikki eivät välttämättä riistakuvista tykkää, joten alkuun varoituksena: tästä postauksesta löytyy kuva kuolleista linnuista.

Viime viikonloppuna Lupu pääsi taas käymään Pohjois-Karjalan metsissä lintujahdissa. Itse en ollut tällä kertaa mukana, ja papan puhelinkin hajosi metsästysreissulla, joten metsäkuvia ei tällä kertaa ole (viime vuoden kuvat löytyvät tästä postauksesta). Saalista sen sijaan tänä vuonna miehet saivat, yhden metson ja pari teertä.

Alkuun Lupu ei tälläkään kertaa tiennyt, että mistä on kyse (tosin eihän sen olisi pitänytkään ymmärtää, kun ei varsinainen metsästyskoira ole eikä ole kuin kerran aiemmin käynyt metsällä). Se keskittyi omiin lempipuuhiinsa, kuten keppien järsimiseen ja kaiveluun.

Myöskään ammuttua lintua Lupu ei meinannut osata etsiä, vaikka sen verran lähellä olikin että varmasti haju tuli tarkkanenäisen kaverin nenään. Sitten lintu kyllä löytyi, kun sen paikka osoitettiin lumipallolla heittämällä.

Toisen metsästyspäivän viime hetkillä Lupu sai jutun juuresta kiinni, ja alkoi selvästi nuuhkimaan lintujen jälkiä. Saapa nähdä, miten ensi vuonna käy!

•••••


Kun ajoimme torstaina Uudeltamaalta Pohjois-Karjalaan, jossakin Joroisten kohdalla alkoi näkymään lunta. Nilsiässä Lupu pääsikin ekaa kertaa tänä talvena tekemään tuttavuutta lumikasan kanssa. ☺


Lupu toisen päivän saaliiden kanssa: vasemmalla teeri ja oikealla metso. 

Aina ei voi poseeraaminen kiinnostaa...

Itse kävin pitkästä aikaa yksinäni ulkoiluttamassa kameraa. Oli kyllä sen verran harmaa päivä, että suurin osa kuvista ei onnistunut ollenkaan...

Lintulaudalla vieraili tikka. 



maanantai 14. lokakuuta 2013

Syksy

Järkkäriä tulee nykyisin ulkoilutettua harmittavan vähän. Nyt viikonloppuna tuli kuitenkin otettua kamera mukaan lenkille, vaikka eipä sitä kovin montaa kuvaa tullut kuitenkaan otettua. Kohtahan tämä väriloisto katoaa, joten pitää kyllä lähipäivinä lähteä uudestaan järkkärin kanssa ulos!